Slovakialainen haaste

Tunnustan heti alkuun ennakkoluuloisuuteeni. Slovakia kisamaana ei kuulostanut mitenkään houkuttelevalta. Mielessä pyörivät vain graffitien...

Tunnustan heti alkuun ennakkoluuloisuuteeni. Slovakia kisamaana ei kuulostanut mitenkään houkuttelevalta. Mielessä pyörivät vain graffitien töhrimät lähiöt, pelmenit (noi taitaa kyllä ola venäläisiä), rasvaiset makkararuoat, yleinen ankeus ja jonnekin neuvostoajoille jämähtänyt ilmapiiri. Lueskelin ulkoministeriön matkustustiedotteita ja olin varma, että meidät vähintäänkin ryöstetään tällä reissussa. Kiinnostus nähdä kokonaan uutta maata ja päästä kisaamaan sopivana ajankohtana kevään pitkän treeniputken jälkeen veivät kuitenkin lopulta Challenge-sarjan puolenmatkan ”mestaruus” kisojen starttiviivalle. Sen verran täytyy kuitenkin Slovakiasta yleisesti sanoa, että vaikka maa olikin suht modernin ja turvallisen oloinen, niin sen kansalaisilla on kyllä seiväs aika syvällä hanurissa. Eikä kyse ole nyt mun ennakkoluuloista tai ahdasmielisyydestä, vaan olivat kyllä järjestelmällisesti harvinaisen työkeitä ja joustamattomia, eikä minkäänmoista aitoa ystävällisyyttä tai palveluhalukkuutta ollut löydettävissä. Mutta ei tästä sen enempää, nyt itse kisaan.

The Tonava.
Puolenmatkan kisaaminen on mulle harvinaisuus. Laskujen mukaan olen kisannut niitä (loogisesti) tasan puolet vähemmän kuin täysiä matkoja. Ennen kisaa revinkin iloa suhteellisen lyhyestä kisapäivästä, jolloin päivän jumpat olisi hoidettu jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Herkkua oli myös inhimillinen herätysaika, taisin nukkuakin ennätykselliset 8 tuntia. Ennen kisaa olo oli jopa osittain välinpitämätön, enkä kärsinyt mun tavaramerkkeihin kuuluvasta jännitysahdistuksesta juuri lainkaan. Toisaalta en sitten myöskään saanut oikein kunnon kisalatausta missään vaiheessa päälle.

Mä ja Tonava.
Kisapäivän sääennuste lupasi lähemmäs 30 asteen lukemia ja huhujen mukaan juoksureitin kuumimmissa kohdissa asteet nousisivat vielä reippaasti yli tämän. Kun moiseen keliin menee suoraan täältä Suomen suloisesta suvesta, ei tilanteesta välttämättä Pekka Poutakaan heti löytäisi huumoria.

Aamulla päähän ei siis tarvinut vetää perinteistä kisapipoa ja lämmötkin sai päälle viimeistään märkäpukua päälle kiskoessa. Meitä oli samassa uintilähdössä muutama kymmenen naista ja optimistisena ryhmittäydyin eturivin tuntumaan. Startissa päätin hyödyntää koko talven tehtyjä potkutreenejä ja pistin perämoottorista heti kaikki hevosvoimat käyttöön. Riemua kesti ehkä n. 20m, kunnes vasen pohje hirtti kiinni. Koipi on vuosia sitten sattuneen sairastumisen jälkeen ollut välillä ongelmallinen ja päätti nyt kiukutella täysin väärällä hetkellä. Ensimmäisten poijujen välit meni pysähdellen ja raajaa oikoen, kunnes ehkä kääntöpaikan jälkeen uskalsin vasta täysillä keskittyä itse uimiseen. Lievästi sanoen masentava alku päivälle, koska viimein olisi ollut kiva nähdä, josko koko talven puurtaminen altaassa olisi tuottanut tulosta.

Siitä mallia uintivauhtiin.
Vaihtoalueella olin päättänyt tehdä personal bestin. Varusteiden sijoittelu oli yksityiskohtaisesti mietitty. T1 pussukassa oli vain aurinkolasit, jotka oli tarkoitus tempaista nenälle vauhdissa. Kypärä ja kengät odottaisivat pyörässä. Muuten hyvä, mutta porhalsin menemään JUOKSUvaihto pussukka kädessä. Eli eikun takaisin naulakoille ja sitten munaravia pyörää kohti. Paitsi että juoksin oman pyöräni ohi kokoaan vaihtoalueen toiseen päähän. Ja juuri kun edellisenä päivänä olin paukutellut henkseleitä, jotta onhan näitä vaihtoalueita nähty ja varmasti osaisin toimia ihan sukkana ilman sen suurempaa ennakkotutustumista…

Tuosta kun ottaa ykkösen pois edestä, muodostuu aika tuttu numerosarja.
Viimein sitten kuitenkin saatiin rouva pyörän päälle ja matkalle pitkin Tonavan rantaa. Pyöräreitti oli melkoisen flätti ja mahdollisti siis tasaisen luukuttamisen, muttei sitten kuitenkaan käytännössä ollut mistään helpoimmasta päästä, koska huhu tietää kertoa, että jopa kilpailun ammattilaiset näyttivät harvinaisen uuvahtaneilta reitiltä palattuaan. Oma strategia oli mennä maltilla ja tarkkailla sykettä jopa normaalia enemmän, johtuen koko ajan helteisemmäksi muuttuvasta kelistä. Muutaman kerran olen kuumassa kelissä ajanut itseni ihan kuutamolle ja silloin syke on pikkuhiljaa kivunnut liian korkeisiin lukemiin, vaikka fiilis on vielä pysynyt hyvänä. Nyt pidin sykkeen lähes täydenmatkan lukemissa, joka näin retro-perspektiivissä oli ehkä jopa turhan maltillista.

Kisassa oli naisten ja miesten ikäryhmien lähdöissä pitkähköt välit ja siksi me tytöt ajeltiin enimmäkseen keskenämme. Yksi tilanne siellä sattui, kun meikäläinen painaa ohi kolmesta.., sanotaanko nyt näin nätisti, että vähän runsaammalla rasvakudoksella varustetusta leidistä, niin näillähän meni hermo sitten totaalisesti. Ilmeisesti laihaa tyttöä ei voinut päästää edelle. Lähtivät heti kuittaamaan takaisin, leikkasivat suoraan eteen ja alkoi kauhea kiljuminen. Lopulta jättäydyin suosiolla vähän taaemmas ja annoin arvon naisille ajorauhan. Takaa tulee kisatuomari ja antaa rankun yhdelle pirkoista, joka oli jättäytynyt vähän turhan lähelle edellä ajavaa. Naureskelin siinä hetken partaani ja  pääsin lopulta terävällä kiihdytyksellä eroon koko porukasta. Niin ja kun siitä peesaamisesta veisataan sitä ikuista virttä, niin nyt täytyy todeta, että tässä kisassa ilmiö oli saatu kitkettyä melkein nolliin. 20m sääntö ja pitkälle porrastetut lähdöt tekivät tehtävänsä.
Pääasiassa pyöräreitillä näytti tältä.
T2:ssa löydän tällä kertaa pyöräpilttuuni nopeasti ja juoksen pussukka kädessä vaihtotelttaan. Paitsi että pussukasta löytyykin lenkkareiden sijaan MÄRKÄPUKU. Eli taas takaisin naulakoille. Ilmeisesti kaksi vaihtoehtoa oli sinä päivänä mun hahmotuskyvylle liikaa.

Juoksureittiä voisi kuvata monipuoliseksi. Välillä fiilis oli kuin maastojuoksukisoissa, välillä tuntui että olisi ollut Vermossa. Laukkarata-nurmikko-joentörmä –variaatiot takasivat ainakin sen, ettei reitillä päässyt tylsistymään. Alustan vaihtelu pakotti vaihtamaan askeltekniikkaa ja keskittymään hyvään juoksuasentoon. Omasta menosta nyt ei ole juuri sanottavaa. Varoin ponnistamasta vasemmalla jalalla ja keskityin pitämään päätä viileänä. Ja kerran korjasin kisakampausta. Mulla oli testissä vähän uudenlainen viritelmä, joka tietenkin laukesi siinä jossain 15km kohdalla. Vähän vaatii säätöä se siis vielä...  Maali tuli vastaan yllättävän nopeasti. Näköjään kun keskittyy enimmäkseen pitkiin treeneihin ja kisoihin, niin vajaan viiden tunnin aherrus tuntuu lyhyeltä. 

Pitäisikö tähän loppuun kirjoittaa vielä jotain filosofista… Olin lopulta omassa sarjassani toinen ja edellä ollut leidi oli kuulemma joskus kilpaillut olympialaisissakin. Mutta noin niinkun omasta mielestä jotenkin ei tällä kertaa silti hirveästi jäänyt viivan alle tästä reissusta. Lähdin hakemaan kisasta suuntaviivoja tulevaan tekemiseen, mutta ne jäi nyt saamatta. Semmoinen yleinen kipinättömyys vaivasi.

Mutta onhan Suomen triathlon-kesä vielä alussa ja ehkä nuo järvivedetkin lämpiää sen verran, ettei uiminen jää pelkkien saunailtojen huviksi. Ja oli meillä miehen kanssa muuten hauskaa reissussa. Eikä se Slovakia nyt ole niin kovia ankea paikka, vaikka kirjoituksen alussa vähän pyyhkeitä sinne suuntaan annoinkin. Mutta vähän piti silti Itävallan rajalla eilen tuulettaa.

Ei nyt ihan kaikkensa antanut kuitenkaan.


You Might Also Like

0 kommenttia