Triathlonistin Niksi-Pirkka

Lähes 80-vuotias äitini kysyi eilen yllättäen: Niin niissä kilpailuissa, onko niissä vessoja sitten siellä matkan varrella? Hetken siinä kö...

Lähes 80-vuotias äitini kysyi eilen yllättäen: Niin niissä kilpailuissa, onko niissä vessoja sitten siellä matkan varrella? Hetken siinä köhin ja ihmettelin sitten, että mistäs moinen kysymys. Hän kuulemma oli jostain lukenut, että jollekin kilpapyöräilijälle oli tullut niin kova hätä kesken kilpailun, että oli joutunut laskemaan allensa. Jotta kai te niissä teidän kisoissa sentään vessaan pääsette, kyseli äiti siis huolissaan. Mutisin jotakin epämääräistä bajamajoista ja niiden riittävyydestä, mutten tohtinut kertoa, että kyllä tästä meidänkin lajista näitä allensa laskijoita taitaa löytyä.

Kelit kohdillaan.

Siitä tuli mieleeni, että triathlonisteillä on niin kova kiire, ettei ne esimerkiksi
a)   ehdi laittaa kenkiä jalkaan (pyöräkengät valmiiksi kiinni polkimissa)
b)  ehdi solmia kengän nauhoja (pikanauhat lenkkareissa)
c) ehdi käydä siellä vessassa

Kiire ja jatkuva personal bestin jahtaaminen on saanut meidät kehittämään joukon niksejä ja kikka-kolmosia, joista varmasti saisi koottua oman triathlonistin Niksi-Pirkkansa.

Uintia varten ensinnäkin on syytä päällystää nilkat ja ranteet vaseliinilla, jotta siitä kumipuvusta pois sulahtaminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Niin, ja puvun päälle laittamista helpottamaan on olemassa omanlaisia hanskojaan, mutta mä olen turvautunut ihan perinteisiin siivoushanskoihin.

Vaihtopaikan järjestäminen ja siellä toimiminen on oma taiteenlajinsa. Missä vaiheessa riisutaan uimalakki ja lasit? Itse tempaisen ne pois jo heti vedestä noustessa, mutta sitten ongelmaksi muodostuu se, etteivät molemmat kädet ole vapaana. Olenkin joskus ratkaissut tämän juoksemalla lakki ja lasit hampaissa. 

Märkäpuvun riisumiseen on olemassa monta koulukuntaa. Joku suorastaan hyppää ulos lahkeista muutamalla nopealla tamppausliikkellä, kun toisella taas kestää hetken pidempään ja tämä raukka joutuu sätkimään raajojaan kuin selälleen kellahtanut koppakuoriainen.

Avovesiuintikausi tuli korkattua.

Niin niistä pyöräilykengistä. Eli ne ovat kaikilla varteen otettavilla tyypeillä valmiiksi kiinni polkimissa. Jotkut tekevät lisäksi kantapääpuolelle kuminauhavirityksen, jotta kengät pysyvät ylössuin. Lisäksi kenkiin voi sujauttaa talkkia (juu, sitä mitä laitetaan myös vauvan peppuun), niin jalka sujahtaa liukkaammin kenkään. Ja vaihtoalueella pitää tietenkin juosta niin, että työnnät pyörää rennosti yhdellä kädellä satulasta käsin. Sen pitäisi olla nopeampaa, kuin sarvista taluttaminen. Lisäksi sarvista taluttaminen kuulemma näyttää mortilta.

Pyöriin liittyy sitten kaikkia omanlaisia virityksiään. Ja pakkohan niitä on olla, kun parhaimmillaan 180km verran pitää kantaa mukana eväitä, juomia ja pyöräkorjaamon verran huoltotarvikkeita. Yleisintä lienee, että eväitä teipataan haarojen väliin pyörän runkoon tai sitten joissain vehkeissä niille on olemassa oikein oma näppärä eväslaatikkonsa. Keskimäärinhän eväät siis koostuvat energiapatukoista- ja geeleistä, mutta olenpa muutaman kerran nähnyt myös juustosämpylän teipattuna runkoon. Varakumit, patruunat, vaahdot ja muut härpäkkeet tursottavat sitten jostain satulaputkesta enemmän tai vähemmän aerodynaamisesti. Sinällään koomista, että pyörän aerodynamiikassa ja painossa saatetaan hifistellä tuhansien eurojen edestä, mutta sitten varusteet kiinnitetään niin huolimattomasti, että koko viritys alkaa muistuttaa jonkin kiertävän kaupustelijan menopeliä.

Viikolla pyörän kanssa kärsimässä.
Entäs se pissillä käyminen sitten, kun se kuitenkin kaikkia kiinnostaa. Voin paljastaa, että kyllä niitä allensa k*sijoita löytyy. Vinkkinä olen kuullut, että se kannattaa tehdä alamäessä ja myötätuuleen ja huuhtelu onnistuu kätevästi vesipullosta. Huom! Siis vesipullosta, urheilujuoma ei aja samaa asiaa. Sitä tarina ei kerro, että pitääkö kohteliaisuussyistä ensin tarkistaa, että takana oleva kaveri oikeasti noudattaa reilua peesietäisyyttä. Lisäksi olen kuullut, että tätäkin taitoa voi harjoitella jo treeneissä. Kuulemma kun kerran onnistuu allensa laskemaan, on se jatkossa huomattavasti helpompaa. Eli siis lapsena huolella läpikäydyn pottakoulutuksen tulokset on sitten näin aikuisiällä mitätöity.

Entäs ne lenkkarit sitten? Joka saamarin kerta kun ostat uudet popot, niin eikös samalla pidä ostaa pikanauhatkin. Sitten tyyliin viimesenä iltana ennen kisaa tai tärkeää treeniä sormenpäät punasina pujottelet niitä paikoilleen. Ja jos ja kun ostat erikseen lyhyemmän matkan kengät, niin sama rumba toistuu näiden kohdalla. Koska niitä vanhoja rispaantuneita nauhoja on täysin mahdoton saada enää pujotettua toisiin kenkiin. Meidän isä käytti aikoinaan semmoisia Menokkaan tarralenkkareita, en tiedä mikseivät ole tässä lajissa vielä saavuttaneet suosiota.

Lepopäivän juttuja: kukkaistutuksia ja pikanauhoittamista.

You Might Also Like

0 kommenttia